Lompakon päälle reissu ei pahemmin ottanu, mutta univaje kyllä kasvoi. Menomatka kesti 8,5 tuntia. Lähtö perjantai-iltana kello 22:00 ja saapuminen Lontooseen seuraavana aamuna kello 06:30. Istuin bussin kakkoskerroksessa jonkun nuoren likan vieressä, joka kuunteli ärsyttävänkuuloista musiikkia koko matkan ajan huonoilla kuulokkeilla. Sellasta vinkuvaa ininämusiikkia...joku naislaulaja raikas aina silloin tällöin ''ooh, baby, baby'' ja jatko sitä ulinaa. Se musiikki valu läpi niin kovaa, et kaikki vieressä olevat ihmiset olis helposti voinu laulaa mukana. Harkitsin tosi kovasti tarjoavani sille mun omia kuulokkeita, ihan vaan saadakseni mielenrauhan hetkeks. Sen lisäks edessäni istuva jätkä kääns tuolinsa makuuasentoon heti lähdettyä, ja yritti työntää sitä toistuvasti matkan aikana vielä jollain ihme konstilla enemmän alaspäin. Oon aina ajatellu, ettei penkkiä oo kohteliasta laittaa makuuasentoon, jos takana istuu joku, joten vedän herneen nenään, jos joku mun edessä valtaa mun jo valmiiks liian pienen jalkatilan omalla selkänojallaan. Mun polvet painautu sen tyypin selkään kiinni, joten parin tunnin päästä mun jalat oli niin kipeet, et ne oli vaan siirrettävä käytävän puolelle. Pitkien jalkojen kanssa istumisasento on ikuinen ongelma. Koskaan ei oo tarpeeks tilaa. Sain onneks unta edes yhden tunnin aamuviiden ja kuuden välillä, kun taas mun taaempana istuva kaveri ei saanu edes sitä (sen vieressä istu pikkulapsi äitinsä sylissä, joka potki koko ajan).
Lontooseen saavuttua me kaikki näytettiin kamalilta, ja olo oli kuin vastaheränneellä zombilla. Lontoossa satoi vettä. Vesisateessa kävely piristi ihan hyvin kyllä. Ekat kahvilat aukes seitsemältä onneks, joten ei tarvinnu haahuilla kuin puol tuntia. Me kirjaimellisesti juostiin ovien auetessa sisään Caffè Neroon. Aamupalaa! Kahvia! Kuivat sukat!
Paikallaanpysyvä vessa!
Kierreltiin sit aamupäivällä vähän ympäriinsä. Tuntu hassulta olla puol kahdeksalta lauantai-aamuna Buckingham Palacen edessä seurailemassa aamuliikennettä ja aasialaisia turisteja kameroidensa kanssa. Aikaset aamut ei varsinaisesti oo my cup of tea, mut silloin tällöin, miks ei. Silmätkin alko vähitellen avautua kofeiinin alkaessa pörrätä verenkierron mukana. Kymmeneltä avautu National Gallery, ja koska matkaseuralaiset ei ollu National Galleryssä aikasemmin käyny, niin ne halus tulla mukaan. Se oli itse asiassa tosi kätevää. Pystyin antamaan niille kompaktin kierroksen ja esittelemään kaikki olenaisimmat teokset, ja kertomaan minkätakia kyseiset taulut oli niin arvostettuja. Huomas jälleen, kuinka paljon paremmin oppii itsekin asioita, kun joutuu esittelemään ne muille. Ostin muutaman korttiversion parista taulusta pikku kokoelmani jatkeeks, ja käytiin alakerran kahvilassa hörppäämässä päiväkahvit. Filtterikaffetta oli tarjolla, joka veti ainakin mun kasvot isolle virneelle. (Nerossa juotu aamukahvi oli sitä tyypillistä americanoa, jota ne tarjoaa täällä joka nurkkapuljussa, ja joka maistuu ihan käsittämättömälle.) Sconssi oli kans aika nannaa.
National Galleryn jälkeen erkaannuin joukosta, koska halusin hoitaa joulushoppailut yksin ja nopeasti, enkä seuraten muita ihmisiä hyllyriviltä toiselle. Shoppaaminen on vaan huomattavasti tuotteliaampaa, jos ei ole muita ihmisiä mukana. Otin metron Harrodsille, etsin sieltä käsiini uudet teelaadut, ostin pari sellaista ja vähän mansikkateetä omaks iloks, pari muuta joululahjaa, kävin tsekkaamassa leluosaston ihmisenkokoisen nallen, jonka hintalappu oli 1300 puntaa, nauroin ihmisten älyttömyydelle ja lähin ulos. Nopeaa ja kivutonta. Kävin pyörähtämässä Hyde Park:issa. Harmi, ku Helsingissä ei ole ydinkeskustassa niin isoja puistoja. Hyde Park on niin valtava... Tykkään siitä kontrastista jonka se luo siihen suurkaupunki älämölöön. Meist ihmisistä lähtee niin älyttömästi meteliä. Varsinki ku puhutaan sellasista väestönmääristä, mitä Lontoossa on. Puistosta käppäilin Harrodsin lähellä olevaan italialaiseen kahvila/ravintolaan, jossa tilasin ankkasalaatin ja lasillinen punaviiniä. Vähän ajan kuluttua ravintolaan tuli sisään suomalainen perhe. Ne istu mun viereiseen pöytään. Kirjoitin päiväkirjaa, mut tyypilliseen tapaani tutkailin ympärillä olevia ihmisiä siinä samalla, ja ai että mua viihdytti seurata suomalaista pöytäkulttuuria verrattuna muiden pöytien puheensorinaan. Suomalaiset tilas annoksensa, juttelin lyhyen hetken, ja sen jälkeen kaikki oli vaan hiljaa ja tuijotti käsiään, kunnes ruoka lopulta tuli pöytään. Ah. Ihanaa nähdä ihmisiä, jotka käyttäytyy samalla tavalla mitä itse. Suomi on kuitenkin yks harvoja länsimaalaisia maita, joissa on sosiaalisten normien mukaan ok olla hiljaa seurassa. Muualla se koetaan yleensä vähän tökerönä. Sääntö kuuluu, et kun toinen lopettaa puhumisen, niin toinen jatkaa. Heti. Ihan sama, vaikka sulla ei olis mitään sanottavaa, mut se on sun vuoro, joten parasta alkaa kehitellä jotain sanottavaa. Puhu vaikka säästä sitte.
Sillä välillä, kun mä kiertelin Knightsbridgessä Harrodsin kulmilla, mun matkaseuralaiset kävi katsomassa perinteisiä turistinähtävyyksiä, parlamenttitaloa ja Piccadilly Circusta jne. Kävin viimeisenä ennen bussiasemalle lähtöä vielä itsekin Piccadilly Circuksella ja siinä kulmassa olevassa kirjakaupassa. Ja löysin sellasesta minimaalisesta turistikrääsäkaupasta pienen Maria-korun. Olin etsiny sellasta jo jonkun aikaa. Yliopisto niin on täynnä puolituttuja. Ihmisiä, joiden kanssa ootte esittäytyny kerran ja jutellu yhellä luennolla, ja siinä se. Nimensä pitäminen kaulassa säästää toisen ihmisen siltä vaivaantuneelta ''Pardon, what was your name again?'' -hetkeltä. Anyway, lauantai meni niin kamalan nopeasti. Oltiin sovittu näkevämme Victorian Bus Stationilla seiskalta. Metroasemalta vielä mukaan muutama uus Tube Map muistoks ja ''see you again London''! Olin päivän aikana saanu hankittua itselleni korvatulpat, ja koska me nähtiin bussipysäkillä 45 minuuttia ennen lähtöä, niin paluumatka sujui paljon paremmin mitä tullessa. Oltiin jonossa ekana, joten saatiin parhaat paikat kakkoskerroksen eturivistä, oli reilusti jalkatilaa, korvatulpat käyttöön (takana istuva jätkä pelas kännykkäpeliään kaikki äänet päällä), ja mmm takki ylle peitoksi... Oli lepposat 9 ja puol tuntia. ^^ Olin hereillä, kun saavuttiin Manchesteriin. Ei herättäny kovin suuria tunteita.
Glasgowhun palattua tuntu kyllä ihan siltä, et palas taas omaan ihanaan kotiin. Glasgow on just sulonen, ei mikään erityisen iso, mut Helsingin kokonen pakkaus. Paikalliset on tosi tuttavallisia, ja jotenkin tykkään hirveesti siitä, ettei kukaan tunnu ottavan itseään turhan vakavasti. Olin omassa huoneessani suunnilleen puol kuus aamulla. Nukkumaan. <3 Sunnuntain aikana piti sit opiskella koko viikonlopun edestä.
JA HUOMENNA ON SEURAAVA BUSINESS&MANAGEMENT OBJECTIVE TEST.
Siis se 99 kysymystä, 45 minuuttia koeaikaa -kamaluus, josta mulla jäi edellisellä kerralla vikat 20 kysymystä kokonaan vastaamatta ku aika loppu kesken.
Help...
National Gallery
Harrods:in joulukuun sähkölasku?
Hatunnosto ihmiselle, joka nuo puhelikopit on alunperin suunnitellu.
Hyde Park:in ravintola Serpentinen rannalla
Piccadilly Circus
Niin kirkkaita mainoksia, et silmiä kirvelee.
Ihana Lontoo<3 Tulee kaikki parhaat muistot mieleen, just katoin yks päivä meijän Lontoon matkan kuvia kun löysin sen vanhan muistitikun, johon ne kuvat olin piilottanut, laatikon kätköistä!
VastaaPoistaIkävä sua, odotan jo sun Suomeen tuloa. Kommentoin tälleen nyt vähän tyhmästi eri postauksiin, mutta onpahan sulla enemmän luettavaa :)