Leffamaniaa ja perinteistä teatteria

Oon taas kattonu kämppisten kanssa leffoja aamun pikkutunteihin asti parina yönä putkeen. Päivät menee yliopistolla ja muissa jutuissa. Ja jonotuslistalla on niin monta leffaa, jotka haluis nähdä. World's End oli ihan ok. Alku ja loppu oli vahvoja. Keskiosa lopsahti. Odotin sitä ehkä liian innokkaasti. Hot Fuzz pitää tiukasti paikkansa mun lempparina. Voi toki myös olla, etten oo katsonu tarpeeks science fiction genreä ylipäätänsä voidakseni nauttia kaikista vitseistä. Ja näiden miesten leffat paranee aina mitä useammin ne katsoo. Mitäs muuta me katottiin... Pari eri adaptiota Wuthering Height:sista. Tom Hardy oli uskottavin Heathcliff, mut just siinä adaptiossa (2009) puvustus oli revitty suoraan regency-ajalta ja sitä oli modernisoitu ihan naurettavilla elementeillä, kuten neonvärisillä vaatekappaleilla ja pipoilla jne (siis kirja sijoittuu victoriaaniselle ajalle, joten oletin näkeväni korsetteja ja muuta vastaavaa), ja kaiken tän älyttömyyden lisäksi koko kirja oli revitty niin säpäleiks, ettei ihminen, joka ei ole lukenu kirjaa paria kertaa voisi pysyä mitenkään perillä kuka on kuka ja mihin kohtaan tapahtumat sijoittuu aikajanalla. Totta puhuen olin aika närkästyny lopputekstien alkaessa, mut Tom Hardy oli hyvä. Kaikki näyttelijävalinnat oli tehty oikeastaan loistavasti. Mut siihen se sit jäiki. Toinen Humiseva Harju adaptio, joka katsottiin oli 1998 versio. Se on kaiken kaikkiaan selväjärkisin versio koko kirjasta. Mut siinä Heathcliff ei ollu yhtä kiinnostava. Joka versiossa on aina jotain hyvää ja jotain, mistä ei tykkää. Senpä takia noita on niin hauska katsoakin. Tunteet kuohuu joka kerta, joko hyvässä tai pahassa. BBC:n Jane Eyre minisarja (2006) on esimerkiksi ihan naurettava adaptio kirjasta, mut toisaalta vuorosanojen puolesta se on alkuperäisteokselle paljon uskollisempi kuin Fassbender-editio (2011), jota mä niin rakastan. BBC:n Jane on aivan liian kevytmielinen ja iloinen koko ajan. C'mon, sillä oli hirveä lapsuus, kaikki ihmiset sen ympärillä Heleniä lukuunottamatta kohteli Janea ainoastaan vihamielisesti, ja sisäoppilaitos, Janen KOTI suurimman osan sen lapsuudesta, oli aivan kamala paikka, jonka lisäks sit Helen vielä meni ja kuoli Janen vieressä. Ja kaikesta tästä huolimatta Jane olis muka hirveen pirtsakka ja iloinen likka, joka vaan naureskelee koko ajan? Ei ystäviä, ei perhettä, ei mitään... Ihan älyvapaa tulkinta. Mut replojen puolesta monet tykkää siitä. Tää meni taas vähän tämmöseks paasaamiseks. Sori. Tietäisittekin vaan kuinka mä paasasin puurokaverille tästä. Olin niin tuohtunu heti sen version katsomisen jälkeen. Meni monta päivää, ennen ku sain sen pois mielestä. No jaa. Kuten sanoin. Anteeks. RUSH! Ah, ne onnistu tekemään Formula 1:sistä mielenkiintoisen elokuvan jopa katsojille, joita koko aihe ei itsessään kiinnostanu alunperin yhtään! Tykkäsin kovasti. Ei menny rahat hukkaan. Leffalippu maksoi 3 puntaa 15 penceä... sillähän elää koko päivän muuten. Tarvittaessa. Ja eilen illalla käytiin porukalla katsomassa leffateatterissa National Theatre Live:n suora lähetys Shakespearen Othello:sta. Mindblowing! Roolisuoritukset täyskymppi. Helkkarin vaivaannutta katsottava, kun katsoja joutuu väkisin Iago:n rikoskumppaniks, mut ne on onnistunu tekemään siitä jotenkin kierolla tavalla kutkuttavan. Shakespeare toimii aina. Musta tuntuu silti, et oon vielä jäljessä kulttuurituntemukseni kanssa. Ympärillä olevat kirjallisuusopiskelijat on hyvä motivaattori, joka puskee koko ajan lukemaan lisää. Ja taidehissan opiskelijoista on monet tosi perillä kaikesta kulttuuriin liittyvästä. Hamlet, Measure for Measure, A Midsummer Night's Dream, Much Ado About Nothing, Macbeth, Othello, The Taming of the Shrew, Romeo and Juliet. Siinä on kaikki, jotka oon tähän mennessä ehtiny näkemään. Ja kalenterissa on jo ylhäällä Richard II ja Coriolanus. Romeosta ja Juliasta tykkään vähiten. Liikaa melodramaattista nyyhkimistä. Päähenkilöiden henkinen selkäranka loistaa poissaolollaan. Idiootit. Mut Hamlet ja Much Ado About Nothing... Aah. <3