Koelaulut ja litimärät lenkkarit

Kelvin -joen ympäristö näyttää ihan sademetsältä

Tulin 15 minuuttia etuajassa laulutunnille. Mitä mulle on tapahtumassa? Istuin ulko-oven edessä juomassa kahvia ja odottelin, et edellisen oppilaan laulutunti loppuu. 

Ja sit mun kahvikuppi kaatu maahan. Kahvilätäköstä muodostu perhosen siipi.

Pelottaa, mut mitä mulla on menetettävää?

Lauluopettajan puskemana meen sunnuntaina Choral Stimulation acapella lauluryhmän koelauluihin. Ne voitti viime vuonna jonkun regional mestaruuden tämän jutun perusteella:

Choral Stimulation made history on 23rd February 2013 by becoming the first non-St Andrews group to win the VFUK Regional in Scotland in a notoriously hard fought section of the competition.

No jaa, kunhan saa laulaa. Ne ottaa tänä vuonna ryhmään kaks uutta tyttöä ja poikaa. Hakijoita on tällä hetkellä ilmoittautunu facebookiin noin 35. Mut osa tietysti vaan pompahtaa paikalle ilman etukäteisvaroitusta. Mahikset on aika olemattomat, tiedän, mutta pakko sitä on kai yrittää. Meillä on Madrigirls kuorossakin niin monta paljon parempaa laulajaa kuin minä, puhumattakaan Chapel Choir -jäsenistä, jotka on näitä "aloitin musiikkiakatemiassa 5-vuotiaana" tyyppejä. Koelauluissa pitää laulaa kaikkien muiden koelaulajien sekä tuomaririvistön edessä... Tosi kiva. Mä tuun tärisemään taas niin hysteerisesti, ettei mitään rajaa. Vatsaan pistää jo nyt. Onneks se on ohi sunnuntai-iltana. Päätin laulaa Into the West -kappaleen Return of the King:stä. Se on just täydellinen mun ääniskaalalle. Annie Lenoxin äänen imitoiminen on suhteellisen helppoa, kun mulla on itsellänikin sellanen...ilmava?...äänenlaatu. Ja lauluopettajan ansiosta osaan jo laulaa korkeita ääniä vahvasti eikä vaan hönkien kuumaa ilmaa. Kaikki riippuu siitä, kuinka vahvoja laulajia ne muut kokelaat tulee olemaan. Sunnuntaina sen näkee sitte. Tässä linkki siihen biisiin:
http://www.youtube.com/watch?v=shdiTRxTJb4

Sen lisäksi oon alkanu juoksemaan kolme kertaa viikossa kämppiksen kanssa. Aloitettiin 15 minuutilla, ja lisätään 5 minuuttia joka kerta. Ainut sääntö on, ettei kellon käydessä saa pysähtyä kertaakaan. Tällä hetkellä menee 30 minuuttia putkeen, mutta se tekee jo tosi pahaa. Tänään ei varmaan lisätä minuutteja, vaan yritetään saada se 30 minuuttia menemään paremmin. Mua alko jo oksettaa eilen loppumetreillä. Mut se juoksemisen jälkeinen fiilis on kyllä ihan omaa luokkaansa. Euforiaa. Eilen satoi kaatamalla vettä, mutta mentiin silti. Skotlannissa ei oikein auta antaa sään määrätä liikuntaa, tai muuten ei koskaan voi tehdä yhtään mitään. Ja oli hauska hymyillä vastaan tuleville juoksijoille. Kaikki hymyilee aina takasin. Vaatteet ja naama litimärkänä, päämäärätietoisesti vaan eteenpäin. Siinä kaatosateessa juostessa tuntee olevansa osa jotain suurta juoksijoiden salaliittoa, jotka kaikki jakaa keskenään yhteisen tietoisuuden siitä, että muut kyyhöttelee kotona sohvalla juomassa kello viiden teetä villasukat jalassa. En tiedä. Se on jotenkin hassua.

Nyt on pakko lähteä, et kerkeen luennolle!