Se flunssa sit iski...

Mut kieltäydyn ottamasta vastaan tota kuumeaaltoa, joka on vallannu kaikki kerroksen muut asukkaat! Kuten meitä oltiin hyvissä ajoin ennen Freshers' week:iä varoitettu, viikon loputtua iskee pahamaineinen Freshers' Flu, joka tarttuu lähes poikkeuksetta kaikille uusille oppilaille yliopistoon tullessa. Kaikki tavallisen flunssan oireet, ja monet on ollu koko viikonlopun myös pahan kuumeen kourissa. (Tässä on wikipedia artikkeli aiheesta http://en.wikipedia.org/wiki/Freshers'_Flu) Voitte vaan kuvitella, kuinka helposti se leviää asuntolassa, jossa ihmiset käyttää yhteisiä suihkutiloja, vessoja ja keittiötä.  Keittiötä en oo kyllä pahemmin käyttäny, kun oon syöny ulkona koko viikon. (Teen listaa parhaista lähiseudun ruokapaikoista, ja pisteytän kaikki palvelusta tunnelmaa ja ruuan tasoon. Vähän dorkaa ehkä, mut mun mielest se on hauskaa.) Ajattelin olevani ihan hyvin varautunut, kun oon kulkenu tän viikon mun ihana keltanen pipo päässä ja kaulahuivi kaulassa. Ilmeisesti jo pelkästään sillä oli jotain vaikutusta, koska mulla on vaan pieni nuha.

Tiedän, tiedän. Koputan puuta parhaillaan.

Viikonloppu on muuten menny aika paljolti vaan nukkuessa ja elokuvia katsellessa. Kävin eilen katsomassa lähimmäs leffateatterissa Anna Kareninan toisen suomalaisen opiskelijan kans (toinen niistä, joihin törmäsin aiemmin tällä viikolla siinä ID-kortti jonossa). Opiskelijalippu maksoi 6 puntaa ja popparipurkki oli niin tavattoman suloisen näkönen, etten voinu jättää sitä seisomaan sinne hyllylle. Otan siit kuvan seuraavalla kerralla. Ah, se on niin nätti. Yritä pysyä aiheessa... Joo. Anna Karenina oli todella hyvä. Aivan loistavaa draamaa. Nauroin, säihkähdin, sanoin hiljaa ''awkward''... Nahkatuolit ei ollu yhtä mukavat mitä tennarin punaiset ihanuudet, mut missä olis? Lontoossa, Zürichissä ja nyt Glasgowssa... kaikkialla sama ongelma. Meillä oli suomalaisten kesken tosi hauskaa, mikä oli toisaalta hyvä juttu, koska edellisenä iltana oli tosi yksinäinen olo, mut sit taas vähän pelottaa ajatus siitä, et nyt vaan tekee mieli hengaa niiden kahden kivan suomalaisen kans, ja sit oon just siinä ''suomalaisessa porukassa'', jotka puhuu keskenään vaan suomea ja joita kukaan ei ymmärrä, eikä lopulta yritäkään ymmärtää. Kai mä opettelen balanssia sitte. Haluan ehdottomasti pitää hauskaa niiden suomalaisten kanssa, koska niiden kanssa on jotenkin tosi vapaa olo, kun ei tartte miettiä mitä sanoo ja miten sen sanoo, mutta haluan silti löytää jonkun hyvän kaverin, jonka kans voin puhua vaan englantia ja oikeesti oppia jotain. Pitää vaan jaksaa pomppia sen aidan yli siitä korkeammasta kohdasta, vaikka se viereinen matalampi kohta näyttää kyllä tosi tosi kivalta ja helpolta... Toivottavasti ens viikko tuo uusia tuttavuuksia. Ens viikonlopun musikaali, joka laitetaan kokoon 24 tunnissa, ja johon aion osallistua, on varmaan hyvä paikka löytää uusia kavereita. Peukut pystyyn.

Tänään sato vettä, joten hengasin vaan kirjastossa ja tappelin pienen peltiboksin kanssa. Jotta voi tulostaa mitään (kuten Kelan vaatiman läsnäolotodistuksen yliopistolta), tarttee omalle käyttäjätunnukselleen ladata arvoa sellasella pienellä koneella, joka on kirjaston aulassa. Ensinnäkin, se on sijoitettu niin matalalle, että mun piti olla polvillaan siinä lattialla, jotta näen, mitä ohjeita siinä näytöllä luki. Ehkä se on tehty pyörätuoliopiskelijoita ajatellen. Oli miten oli, itse taistelu alko vasta siinä vaiheessa kun yritin alkaa työntää sitä 10 punnan seteliä siihen koneeseen. Ihan ku olis yrittäny syöttää banaanisosetta vauvalle, joka inhoaa banaania! Se kone otti sen setelin ja sylki sen sekunnin päästä ulos, uudestaan ja uudestaan... Kokeilin myös muita seteleitä. Sama juttu. Ja voin sanoa, et se seteli ei ollu liian kulunu tai ryppynen! Mä maanittelin sitä peltilaatikkoa ja nauroin samaan aikaan ja yritin saada sitä anelemalla syömään sitä seteliä, koska mä todella tarvitsin sen tulostetun läsnäolotodistuksen Kelalle, mut mitään ei tapahtunu. Siihen tuli viereen kaksi muuta opiskelijaa. Niiden puhe kuulosti etäisesti norjalta tai jotain. Ne alko nauraa kanssa ja sano, et ne oli molemmat käyttäny edellisenä päivänä saman koneen kanssa kymmenen minuuttia ennen ku se lopulta suostu yhteistyöhön. "Just keep doing that." Kiitin neuvosta ja ne lähti menojaan. Sit jossain vaiheessa se kone ei vaan sylkenykään sitä seteliä enää ulos, kuulu outo hurina ja sit siinä näytössä näky £10 mun tän hetkisen arvon kohdalla. "YES! HAA! Who's your daddy now?!!"
Se oli hieno hetki se.

Huomenna alkaa taas uus viikko ja paljon kaikkea jännää ohjelmaa, kuten ensimmäinen musiikin luento, jota odotan kuin kuuta nousevaa. En koskaan varsinaisesti uskonut opiskelevani yliopistossa musiikkia, koska se kuulosti niin höpöhöpö jutulta ihmiselle, jota ei oo koskaan teoriapuoli kiinnostanut ollenkaan, mut tässä sitä ollaan sitte. Ja oon niin ilonen! Musiikki on yks elämän hienoimpia juttuja! En tiedä, miten tuun pärjäämään opiskelijoiden seurassa, jotka ymmärtää musiikkia ihan eri tasolla kuin minä, mut luotan siihen, et rakkaus aihetta kohtaan on ihan hyvä pohja kaiken muun oppimiselle. Ainakin tiedän, et opiskelen jotain, mikä on mulle tärkeää. Kakkosvuonna pitää pudottaa kelkasta yks kolmesta aineesta, ja koska taidehistoria on mun pääaine ja se, mitä haluan tehdä työkseni, niin se on sit musiikki tai business&management. Business&Management on järkevämpi valinta työllistymisen suhteen, joten musiikki siis tippuu. Sitä suuremmalla syyllä mä tuun ottamaan tän ykkösvuoden musiikin luennoista kaiken mahdollisen irti. Yritän oppia niin paljon kuin vaan tähän pääkoppaan mahtuu ja nauttia menosta.

Okei. Nyt riittää. Näistä blogiteksteistä tulee niin helposti sellasia loputtomia ajatuksenvirtasepostuksia ilman minkäänlaista punaista lankaa, et jossain vaihessa on vaan pakko sanoa LOPPU. Upeaa uutta viikkoa jokaiselle!

 Koulun ruokala/kahvila. 

Siitä on tullu vakkaripaikka aamukahvin juomiseen ja päivän lehden lukemiseen.