Viikko Edinburghissa

Ensinnäkin, mahtavaa, että päästiin äidin kans yhessä ulkomaille kerrankin. Jotenkin tosi kivaa, että äitikin pääs näkemään yliopiston ja tietää sit edes vähäsen, missä mä vietän suurimman osan vuodesta seuraavien neljän vuoden ajan. Maanantaina mentiin siis käymään Glasgowssa, koska yliopistolla oli perehdytys ulkomaalaisille opiskelijoille, johon mä olin ilmoittautunut. Tervetulias-puhe oli täynnä kaikkea hyödyllistä tietoa, ja samalla pystyin vähän tarkastelemaan ympärillä olevaa porukkaa. Hauskoilta vaikuttavia ihmisiä. Aasialaisia iso joukko, paljon amerikkalaisia, saksalaisia,... huomasin äkkiä joukon suomalaisnuoria mun lähellä, jotka alkoi heti rupatella ja käydä läpi mistä kukakin on kotoisin. Vaihdoin äkkiä paikkaa. En missään nimessä tahdo heti alkuun kiintyä siihen porukkaan ainakaan. En mä tullu tänne suomea opiskelemaan. Koulu oli kaiken kaikkiaan erittäin vaikuttava ja campus-alue oli tosi idyllinen. Käytiin ihastelemassa asuntoloitakin ulkopuolelta. Kahden päivän päästä mä muutan johonkin niistä ikkunoista. Aivan älytöntä.

Tähän asti Skotlanti on vaikuttanut todella lupaavalle. Ihmiset on aivan omaa luokkaansa. Täällä Edinburghissa Tescon ovien edessä istuva koditon mies soittaa päivisin kitaraa, ja öisin neuvoo ohikulkevia hölmöjä turisteja. Erittäin vilpittömästi vielä. Miehen käyttäytyminen on niin hämmentävän skarppia ja kohteliasta. On jotenkin vaikeampaa nähdä hyvin käyttäytyvä ihminen kodittomana kuin sama kohtalo narkkarilla tai juopolla. Tuntuu väärältä sanoa noin... Yhtä avuton sen narkkarikin on. En tiedä. Se koditon mies Tescon ovilla on vaan tosi pysäyttävä tapaus. 

Toinen esimerkki on eilisillan tarjoilija Bank Barissa. Se mies pikakäveli kahden kerroksen välillä, palveli isoa joukkoa asiakkaita samanaikaisesti, mutta silti niin, että palvelu tuntui henkilökohtaiselta. En ole kyllä koskaan kohdannu niin kohteliasta, hyväntuulista ja palveluhenkistä tarjoilijaa missään. Tilattiin aluksi isot lasilliset talon punaviiniä (makso yhteensä vain hämmentävät 9 puntaa), joka oli taivaallista, seurattiin jalkapalloa, luin päivän The Scotsmanin, ja tilattiin ruokaa. Illallinen tuli noin 15-20 minuutin jälkeen. Meillä oli hauskaa ja aika meni nopeasti, joten me oltiin aika suu auki, kun tarjoiija toi meille toiset lasilliset punaviiniä korvauksena siitä, että ruokaa joutui odottamaan niin kauan. 

Pakko kommentoida jotenkin noita kiltteihin pukeutuneita miehiä, joita näkee suhteellisen paljon. Kyllä, komeilta näyttää hameissa. Ei se, mitä on päällä, vaan kuinka sen kantaa.

Tänään kierreltiin Edinburghin linnassa. Siellä oli häät. Lisää kilttejä ja pillimusiikkia...

St. Giles katedraalissa oli lounaskonsertti, joka käytiin kuuntelemassa. Kaks merirosvoilta näyttävää miestä soitti keskellä kirkkoa flyygelillä ja kontrabassolla jazz-versioita mistä tahansa klassisesta kappaleesta, jonka yleisö pyysi laittamalla lapun kiertävään purkkiin. Se oli mahtavaa. Samalla tuli tarkasteltua katedraali paljon yksityiskohtaisemmin läpi, mitä edellisenä päivänä. Jostain syystä mun tekee mieli tuijottaa aina kirkoissa kattoon, vaikka siellä on paljon kaikkea hienoa alatasossakin. Ja holvikaaret... niissä on jotain maagista. Tuijotin sitä yhtä käytävää ties kuinka kauan, ja yritin päättää, mikä holvikaaren muodossa on sellasta, joka saa mun pään ihan tyhjäks. En saanu mitään järkevää lopputulosta aikaseks. Sanonpa vaan, että mä pidän holvikaarista hyvin paljon. 

Kirjoitan seuraavan kerran viikonloppuna, kun oon asettunu asuntolahuoneeseeni. Huominen torstai on äidin vika päivä täällä, kunnes lento Helsinkiin lähtee myöhään illalla. Meen saattamaan lentokentälle ja tuun sieltä taksilla takas tänne Guest Houseen. Perjantai-aamuna sit pakkaan taas kaikki tavarat kasaan ja lähden kahden matkalaukun, repun ja muutaman kassin kanssa Edinburghin juna-asemalle, ostan lipun seuraavaan Glasgown junaan ja sit nähdään mitä sitte. Enköhän mä perille selviä. 

"Nähdään" viikonloppuna!